perjantai, 17. tammikuu 2014

2014

Jaahas, täällä taas. Vähän on kisaväsymystä havaittavissa tämän blogin kirjoittamisen osalta kuten ehkä olette huomanneet. Jospa taas yritän vähän ryhdistäytyä. On niin paljon kerrottavaa, etten tiedä mistä aloittaa... Aloitetaan vaikka näin:

OPINNOT ja TYÖ: opintopisteitä on kasassa 142/270 (jee, yli puolivälin ollaan jo!!!) ja kohtalaisen hyvillä arvosanoilla vieläpä vaikka itse sanonkin. Kaikki kurssit on nyt ajantasalla ja muutaman olen suorittanut jo muita ennen Tavoite kevät lukukauden loppuun on 176. Valitettavsti en millään saa maagista 180op rajaa täyteen, että voisin jo tehdä kätilön sijaisuuden ensi kesänä... Viime syksyn naistentautien harjoittelu Kätilöopistolla oli super mielenkiintoinen ja nyt on sitten kesätyötoiveita samalle suunnalle ;) Nähtäväksi jää kuitenkin, sillä en edelleenkään voi/halua olla koko kesää töissä ja monet muut varmasti voivat ja saattavat siksi pyyhältää hakemuksellaan minun ohitseni. Plan B on tuttu keikka/kesätyöpaikka Naistenklinikalla jonne minua juuri eilen osastonhoitaja kyseli. Omituisella tavalla nolotti kertoa, että olen kiinnostunut jostain muustakin paikasta. Toivottavasti ei käy nyt niin, että jään kokonaan ilman kun toivoin, että voisin kertoa päätöksestä vähän myöhemmin.

Kevään opiskelut ovat kieli- ja vauvapainotteisia. Käyn tällä hetkellä ruotsin valmentavaa (joo, en ole siinä hyvä) ja englannin ammatillista kurssia. Hoitotyössä opiskelemme lapsivuodeaikaa, vastasyntyneen hoitoa ja erityistarkkailua, noenatologiaa, imetysohjausta ja varhaista vuorovaikutusta. Kevään harjoittelu suuntautuu, kuten tästä ehkä arvaakin, lapsivuodeosastolle :) Jobstep-jumala oli minulle armollinen ja sain paikan Naistenklinikalta hirveän nettitökkimisen ja sivujen jumituksen jälkeen. Mahtavaa!

TERVEYS ja LAIHDUTUS: super-terveyskuuri menossa! Olen ruvennut vuoden vaihteesta kuntoilemaan ihan kunnolla (oikeasti!) ja ruokavalionkin olen muokannut vähärasvaisemmaksi (ei enää jokapäiväisiä herkkuja!). Tuloksia odotellessa :) Mukavaa on, että tällä kertaa tuntuu menevän ihan suht kivuttomasti tämä muutos ja tekee mielikin kuntoilla pakkokuntoilun sijaan. Täytyy vaan toivoa, että pysyy terveenä ja innostusta riittää vielä pitkään.

MATKAHAAVEET: Tälle keväälle on luvassa ihanan paljon matkoja!!!! Ja oikeastaan ihan yllättäen :) Ihan pursuan intoa päästä kertomaan!!

Marraskuun lopussa ilmestyi meidän koulun nettisivuille englanninkielinen ilmoitu, että nyt on mahdollista hakea intensiivikursseille(?!?). Uteliaana ihmisenä menin tietekin lukemaan, mitä ihmettä ne sellaiset on ja hetken mielenhäiriössä päätin hakea niistä kahteen. Vuoden viimeisenä koulupäivänä sain sitten sähköpostin jossa kerrottiin, että minä pääsen muutaman muun onnekkaan kanssa osallistumaan kurssiin joka vie meidät maaliskuussa Malawiin!!!!!!! Mieletöntä! No, nyt on asian tiimoilta jo ensimmäinen palaveri pidetty ja reissu vaikuttaa mielenkiintoiseltä. Mukaan lähtee meiltä siis 3 muuta opiskelijaa ja 3 opettajaa. Lisäksi Joensuun AMK:sta osallistuu pieni porukka opiskelijoita ja opettajia ja tietenkin kohdemaassa ja Sambiassa vaihdossa olevat muutamat opiskelijat. Afrikasta osallistuu Kamuzu College of Nursing (Malawi, järjestäjäkoulu), Malawi College of Health Sciences ja Lusaka School of Nursing (Sambia). Luvassa on ainakin sairaala vierailu, work shop -työskentelyä ja jonkinlaisten esitysten pitämistä journal club tyyliin, mutta näistä ei ole vielä tarkempaa tietoa. Olen todella innostunut tästä! Nyt vaan odotellaan varmistuksia majoituksesta (koulun asuntola tai jokin hostellin tyylinen jos koululla ei ole tilaa) ja sitten varataan lentoliput. Malarian esto-resepti on jo hoidossa ja muutenkin alkanut pienien välttämättömyyksien hankinta. 

Toinen kiva juttu on jo viime kesänä varattu Prahan matka kahden opiskelijakaverin kanssa! Suuntaamme toukokuun viimeinen päivä 30. kertaa järjestettävään kansainväliseen kätilökonferenssiin!!! Matkat, hotelli ja kongressimaksu on jo maksettu ja nyt vaan innolla seurataan reissun vääjäämätönsä lähenemistä :) Kongressipäivät loppuvat jo neljältä, joten varmasti jää aikaa myös nähtävyyksien katsomiseen ja illanviettoon. Ajattelin tänään mennä käväisemään matkamessuille hankkimaan lisätietoa sekä Malawista, että Prahasta :)

 

APUA! Kylläpä aika rientää, huomasin juuri, että tässähän täytyy lähteä koulunpenkkiä kuluttamaan! Mutta sain ainakin vähän kerrottua kuulumisia :) Nyt, heippa!

 

 

keskiviikko, 12. kesäkuu 2013

100 opintopistettä lähempänä unelmaa

Kesäkuu ja kesätyöt ovat pyörähtäneet käyntiin mukavasti. Viimeisetkin opintopisteet on nyt räpsähtäneet opintorekisteriin ja hyvältä näyttää niin suoritusten määrä kuin saadut numerotkin. Kulunut vuosi oli rankka, mutta voin oikeasti ylpeänä sanoa, että selvisin siitä kunnialla. Vielä ajattelin kesällä itsenäisesti suorittaa kolme opintopistettä ravitsemustieteestä niin on sekin sitten pois alta myöhemmistä opinoista. Voisinkin aloittaa jo vaikka tänään sillä edessä on kolmen yön yötyöputki *huoh, väsyttää jo valmiiksi*...

Töiden ja kouluhomien lisäksi kesällä on luvassa LOMAILUA! Aamukampa on jo käytössä (TJ24!!) ja heinäkuun puolen välin jälkeen luvasa on mökkeilyä, telttailua leirintäalueella, Särkänniemi, Linnanmäki, uimista, herkullista kesäruokaa, ihania ihmisiä ja toivottavasti paljon aurinkoisia päiviä. Sokerina pohjalla vielä pitkä viikonloppu Pariisissa! Ei voi tulla huono kesäloma :)

Asiasta kukkaruukkuun: meidän kissaherra täytti viime viikolla jo yhden vuoden, tässä komian kisulin synttäripotretti:

                          3371800416516833280-normal.jpg

Ja mikä vielä ihmeellisempää, meidän esikoinen täyttää juhannuksena jo 8 vuotta!! Välillä sitä ihmettelee mihin aika oikeastaan katoaa... Ekaluokan todistus oli kaikinpuolin kiitettävä ja siksipä kaverisynttärit järjestetäänkin tänä vuonna pojan toiveesta Snadi Stadissa (Helsingin uusi sisähuvipuisto). Tosin sitä ennen synttäreitä juhlitaan varmasti jo juhannuksena sukujuhlissa. Juhannuksena syntyneen lapsen iloja on epäilemättä lahjojen paljous (ainakin meidän suvussa jossa on tapana joka juhannus kokoontua sukulaisten kanssa yhteen) ja aikuisena synttärit on sitten hyvä lisä muuten vaan juhannusjuhlimiselle :)

Ja sitten meidän pikkupirpana! Voi että :) Onneksi eskarin kevätjuhlissa satoi vettä niin kukaan ei eritysemmin kiinnittänyt huomiota kyynelistä märkään naamaani. Kouluun käytiin tutustumassa jo toukokuussa ja voi sitä ilon päivää kun 1c luokan nimilistassa luki myös parhaan kaverin/serkun nimi! "Tansanianserkut" muuttavat nimittäin takaisin suomeen nyt perjantaina ja heitä onkin odotettu NIIIIIN kovasti. Täytynee lähteä tyttöjen kanssa varmaan yhdessä reppu ja penaaliostoksille tässä kesän aikana :)

Kas, ulkonahan sataa, sataa ropisee ja taisipa salamakin välähtää. Toivottavasti alkukesän helteet tulevat kuitenkin takaisin ennen loman alkua, sillä haluan vielä monta kertaa tänä kesänä Kumpulaan uimaan ja terassille vaikka kahville jos ei muuta. Nyt täytyy kuitenkin mennä hetkeksi sohvalle x asentoon, että jaksaa yöllä valvoa. Adios amigos!

 

sunnuntai, 26. toukokuu 2013

Jo joutui armas aika ja suvi suloinen...

Niin se alkaa olla suvivirren aika pian. Viimeiset 4 harjoittelupäivää mielenterveyspuolella vielä ensi viikolla ja sitten alkaakin heti putkeen kesätyöt. Kevät on ollut raskas, kuten oli syksykin. Oon ihan poikki, fyysisesti ja henkisesti :( Koti ihan hunningolla kun ei jaksa tehdä mitään ylimääräistä, aurinko paistaa hämyisästi likaisten ikkunoiden takaa... Tällä hetkellä vähän harmittaa, ettei kesälle jää lomaa töiltä kuin 3 viikkoa. Onneksi on Pariisin matka ja ihanat mökkeilyt suunniteltu kuitenkin, ehkä sitä saa riittävästi akkuja ladattua lyhyessäkin ajassa.

Keväästä vielä. Vaikka tätä mielenterveys- ja päihdepotilaan harjoittelua etukäteen kammosinkin, niin yllättävän hyvin on mennyt. Onneksi sain itseäni kiinnostavan osaston, muuten ois voinut päästä itku. Tuolla missä nyt olen, on mukava henkilökunta ja mielenkiintoisia potilaita joiden kanssa tulen pääsääntöisesti toimeen. Onhan niitä poikkeuksiakin, mutta ei pidä päästää niitä iholle. Oppimistehtävämme on luoda hoitosuhde omaan kontaktipotilaaseen. Omapotilaani on psykoosissa, joten hoitosuhteen luomien on ollut haastavaa, mutta jonkinlaisen suhteen olen silti saanut aikaiseksi -olen ylpeä itsestäni. Ehkä suurin haaste on ollut kuitenkin rauhoittumisen oppiminen, pitää osata vain olla läsnä, eikä kokoajan menossakin niinkuin somaattisella puolella. Torstaina on arviointi ja palautekeskustelu, jännittää. Toisaalta ihanaa, että on tääkin vaan ohi tuli sitten millaiset arvostelut tahansa.

Ensi syksynä alkaakin sitten mielenkiintoisemmat harjoittelut. Huhtikuussa minua onnisti ja sain napattua Jobstepissä juuri sen harjoittelupaikan minkä ensisijaisesti halusinkin!!!! Pääsin naistentautien poliklinikalle tänne pääkaupunkiseudulle! Ihan mahtavaa :) Nyt kun Naistenklinikalla on monta osastoa remontissa, on harjoittelupaikat Helsingissä vähän kiven alla. Ihan vielä ei elämäntilanne anna myötä lähteä mihinkään kauemmas harjoitteluun, ehkä myöhemmin sitten kun lapset ovat vähän isompia.

Opintopisteitä tulee nyt kevällä täyteen tasan 100! Ois tullut kolme enemmän, jollen olisi reputtanut yhtä kurssia. Sallittakoon yksi hylätty tentti minullekin silloin tällöin -ensimmäinen tämä oli laatuaan vaikka opiskelua on nyt takana 3½ vuotta putkeen. Kesällä siis kesätöiden lisäksi pitää varmaan lukea vähän mikrobiologiaa ja tarkoituksena on suoritaa itsenäisesti myös ravitsemustieteen kurssi tulevien opiskelujen helpottamiseksi, en halua enää yhtään näin rankkaa vuotta.

Mutta ehkä tämä riittää tältä erää. Nyt on nimittäin lähdettävä Naisten 10:lle, neljäs vuosi jo putkeen :) Ehkä kunnon kuntoilusta saa vähän virtaa kotihommiinkin ja vielä viimeisen viikon rutistukseen. Ihanaa kevättä ja kesänalkua kaikille!

 

torstai, 21. maaliskuu 2013

Laboraatiota

Kiva kun on pitkästä aikaa ollut taas laboraatiota; ensin tiistaina perioperatiivisen hoitotyön labra ja tänään kivunhoito ja lääkehoito -kanylointilabra. Tässä vähän tunnelmia niistä (ekat 2 kuvaa by Iida Salenius):

intubointi2-normal.jpgv%C3%A4lineet-normal.jpgJa kanylointia...

kanylointi-normal.jpg kanylointi1-normal.jpg

Kuten ilmeistä voi päätellä, tarkkuutta ja keskittymistä vaativaa hommaa. Toivottavasti pääsee uudelleenkin harjoittelemaan ennen tositilannetta.

 

Muuten koulupäivät ovat sujuneet samanlaisina kuin ennenkin. Yksi jakso ollaan taas saamassa päätökseen ja vähitellen alkaa uudet aineet. Tämän kevään teema-aine Mielenterveys- ja päihdepotilaan hoitotyö alkaa huomenna ja jatkuu aina harjoitteluun saakka. Sen lisäksi pitäisi suorittaa oikeastaan vain perioperatiivinen loppuun, naisen erityisanatomia ja vielä ekalta lukukaudelta roikkumaan jääneet mikrobiologia ja kliiniset laboratorio tutkimukset. Opintopisteitä oli tänä aamuna 75. Vähitellen nekin näköjään lisääntyvät...

 

lauantai, 9. maaliskuu 2013

Maaliskuussa mennään.

Tansania%202013%20127-normal.jpg

Tansania oli ihana ja loma aivan liian lyhyt. Lisäjännitystä matkalle pääsyyn aiheutti viikkoa ennen lähtöpäivämäärää tytölle puhjennut VESIROKKO! Sehän kuuluu tietenkin tartuntatauteihin ja sairastunut on periaatteessa matkustuskiellossa epämäärisen ajan jolloin tauti on tartuttamisvaiheessa. Niimpä superhoidimme tyttöä kaikilla mahdollisilla keksimillämme tavoilla, hankimme toiselle lapselle heti vesirokko-rokotuksen, pohdimme tilannetta epidemiologin kanssa ja kävimme vielä varmuuden vuoksi päivää ennen reissua hankkimassa tytölle yksityiseltä lääkäriltä todistuksen siitä, että rakkulavaihe (eli tartuttamisvaihe) on ohi JA PÄÄSIMME KUIN PÄÄSIMMEKIN MATKAAN!  Kyllä täytyy sanoa, että jännitävää oli ja loma ehkä siksi maistuikin entistä paremmalle. Nautittiin Zanzibarilla rantakohteessa uimisesta, valkoisesta hiekasta, päättymättömästä rantaviivamaisemasta ja paahtavasta auringosta. Stone Townissa käytiin shoppailemassa tuliaisia. Snorklaamassa oltiin Mnemba saaren koralliriutalla ja jättiläiskilpikonnia katsomassa Prison Islandilla. Osallistuttiin Dar es Salaamissa Reality Tourille jossa pääsin vierailemaan paikallisten ihmisten kotiin, haastattelin Tansanialaista kätilöä ja näin mitä UFF:n vaatteille tapahtuu lopullisessa kohteessaan. Hengästyttävän ihanaa! Ja haikeaa, sillä varmasti tämä oli viimeinen käyntimme Tansaniassa.

 

Paluu arkeen on ollut hurja; esitelmä vuorovaikutuksesta ja tentit farmakologiasta ja kirurgiasta olivat kaikki heti loman jälkeisinä peräkkäisinä päivinä. Tällä viikolla 3/4 perheestäni on ollut jossakin omituisessa kuumetaudissa, kauhulla odotan milloin itse sairastun. Nyt ei olisi kyllä aikaa sairastaa -ensi viikolla olisi lääkelaskukoe, ammatillisen vuorovaikutuksen ryhmäkeskustelutentti ja gynekologian lääkärinluentojen koe. Mielenkiintoista, mutta rankkaa. Lomalla hankitut voimavarat on nyt jo kutakuinkin käytetty. Mutta positiivista tässä on se, että aika menee kuin siivillä! Nyt jo huomaa eron päivän pituudessa ja aurinkoisia päiviä on aiempaa enemmän. Vaikka pakkaslukemat huitelevatkin välillä yli kymmenessä (melkein kahdessakymmenessä!) ja välillä lunta tuiskuttaa niin ettei eteensä meinaa nähdä, lohduttaa tieto siitä, että kahden kuukauden päästä on jo ihana toukokuu.

 

Eilen osallistuin koulussamme järjestettyyn naistenpäivän synnytysoikeuksien tapahtumaan. Tilaisuudessa katsottiin dokumenttielokuva (The face if birth) naisten oikeuksista valita synnytystapa, -paikka ja ne henkilöt jotka ovat läsnä. Elokuva sijoittui Australiaan, mutta nämä asiat tietenkin koskevat myös suomea. Kun synnytyssairaaloita vähennetään koko ajan, yleistyvätkö kotisynnytykset tulevaisuudessa vai lähtevätkö naiset potilashotelleihin kauas kotoa odottamaan synnytyksen käynnistymistä? Ja miksi ylipäänsä sairaaloita/synnytysosastoja lakkautetaan? Jos vedotaan synnyttävien naisten turvallisuuteen (pienillä sairaaloilla ei ole tarvittavaa osaamista/lääkäreitä ja välineistöä komplikaatioiden varalta), eikö ole vielä vähemmän turvallista lisätä synnytysmatkojen pituutta?? Mihin synnytysosastojen lakkauttamisessa säästetyt varat käytetään? Voitaisiinko ne vuorostaan ohjata säilytettävien sairaaloiden henkilöstöön niin, että kätilöitä olisi enemmän ja kätilö ehtisi viettää enemmän aikaa synnyttävän kanssa? Paljon kysymyksiä herättävä ilta... Tilaisuus oli Aktiivinen synnytys -järjestön järjestämä, suosittelen kaikille asiasta kiinnostuneille heidän nettivuihin tutustumista. 

 

... mitäs muuta? Kotimme on saanut vuoden vaihteen jälkeen uutta ilmettä. Ikea on rikastunut melkoisesti hankinnoistamme, jotta pystyimme uudelleenjärjestämään huoneet. Nyt alkaa olla muutamaa taulun ripustusta ja kaapin uudelleen järjestystä ja uusien tapojen oppimista (pyykit kuivataan eri paikassa ja työpöytä onkin makuuhuoneessa...) vaille valmista. Lapset saivat omat huoneet: ensimmäisellä luokalla oleva poikamme sai meidän vanhan makuuhuoneen ja esikoululainen tytär entisen työhuoneen. Me aikuiset valtasimme vuorostaan vanhan lastenhuoneen. Aikamoinen homma, helpommaksi olisi ehkä tullut kokonaan muuttaa uuteen asuntoon :) Lopputulos on kuitenkin mielestäni kiva.

Leevin%20huone-normal.jpgLumin%20huone-normal.jpg

Ensi viikolla menen ystävän kanssa sairaanhoitaja messuille. Viime vuonna ainakin messut olivat todella mielenkiintoiset! Toivottavasti tänäkin vuonna :)

Kuukauden päästä aukeaa ensi syksyn kirurgisen- ja naistentautipotilaan harjoittelupaikat katseltaviksi Jobstep järjestelmään. Harmaita hiuksia pukkaa jo pelkkä ajatus. Tiedän kyllä mihin haluaisin, paikan saannissa onnistuminen vain hirvittää sillä niihin haluaa moni muukin :( Harjoitusta ohjaavalla opettajalla oli "hihassa" muutamia paikkoja, jotka jo arvoimme luokan kesken -yllättäen minua ei onnistanut :( Täytyy toivoa, että ensi kuussa on parempi onni. Mutta siitä lisää ehkä vähän lähempänä, nyt lopettelen tältä erää. Jos vaikka vähän yrittäisi kokeisiin lukea. Tai ehkä nautin ensin kupin kahvia :)

 

ps. lisäsin uuden laskurin kun vanha on näköjään uudistuksen myötä hävinnyt...